Dominion

lautapelit-parhaat-dominion

Dominion, eli suomeksi Valtakunta, on Rio Grande Gamesin julkaisema lautapeli, jota pelataan pelikorttien avulla hieman samaan tapaan kuin Magic the Gatheringia. Peliä voi pelata kerrallaan 2 – 4 pelaajaa, ja se sopii erinomaisesti aikuisten illanviettoon. Pelin alkuvalmistelut eivät vie kymmentä minuuttia kauempaa, ja yksi pelikierros Dominion-lautapelissä kestää vain puolisen tuntia.

Dominion julkaistiin vuonna 2008, ja se saavutti heti valtavan suosion sekä kansainvälisesti että Suomessa. Se voitti vuonna 2009 monia palkintoja, mukaan lukien arvostetun saksalaisen Spiel de Jahres-palkinnon. Dominion – Valtakunta on palkittu myös Suomessa Vuoden peli -arvonimellä.

Millainen lautapeli on Dominion?

Dominionissa astut pienen valtakunnan hallitsijaksi ja tehtävänäsi on tietenkin laajentaa valtakuntaasi parhaasi mukaan. Kyseessä on siis perusidealtaan melko tavanomainen peli, mutta Dominionissa idean toteutus on hoidettu todella hauskalla ja erikoisella tavalla. Korteilla pelattava peli muuttuu nimittäin huimasti jokaisella pelikerralla, koska Dominion tarjoaa niin monia erilaisia mahdollisuuksia oman korttipakan rakentamiseen. Yhteensä erilaisia korttiyhdistelmiä on miljoonittain, joten aivan hetkessä peliin ei varmasti pääse kyllästymään.

Dominion sopii erityisen hyvin illanistujaisiin, sillä sen perusidean oppii sinänsä monimutkaisista säännöistä huolimatta nopeasti. Peli sopii siis hyvin aloittelijoille, mutta hauskana lisänä pelikokemus paranee sitä mukaa kuin pelaajat oppivat Dominionin metkut. Pidempään pelanneet pelaajat ovat siis etulyöntiasemassa, mutta tuurilla on kuitenkin sen verran osuutta pelissä, että kuka tahansa voi voittaa.

Tämän lautapelin teema jää hieman epämääräiseksi ilman lisäosia, sillä kortteihin ei ole käytetty sen suurempaa kekseliäisyyttä. Hyvä kuvaus Dominion-lautapelin teemasta voisi olla keskiaika hyvin pienellä fantasiahöysteellä.

Pelin kulku Dominionissa

Kaikilla pelaajilla on oma korttipakka, josta jokaiselle pelikierrokselle tulee nostaa 5 korttia. Vuoroon kuuluu aina myös yhden toimintokortin pelaaminen, minkä lisäksi pelaajalla on mahdollisuus ostaa pöydässä jo olevia kortteja. Jotkut toimintokortit voivat tosin tarjota muitakin toimintoja.

Dominionin korttipakka koostuu kolmesta erilaisesta korttityypistä: pistekortit, toimintokortit ja rahakortit. Näistä toimintakortit ovat ne, joilla peliä varsinaisesti pelataan. Toimintokorteilla voi nimensämukaisesti tehdä erilaisia toimintoja, ja niiden pelaaminen onnistuu myös yhdistelminä. Erilaisia toimintokortteja on Dominionissa 25 kappaletta, joten pelisessiot riippuvat paljolti siitä, millaisia pakkoja pelaajat käteensä keräävät. Dominionissa onkin tärkeää oppia tunnistamaan ne korttiyhdistelmät, jotka toimivat toistensa kanssa hyvin. Huonolla pakalla on vaikea pärjätä parempia vastaan.

Pistekortit tuovat Dominioniin oman mielenkiintoisen lisänsä. Näillä korteilla ei oikeastaan ole itse pelin aikana ole mitään virkaa, mutta ne voivat olla painonsa arvoisia kullassa pelin päätyttyä. Siksi peliä pelatessa on koko ajan mietittävä, missä vaiheessa kannattaa alkaa luopua toimintokorteista ja kerätä pistekortteja. Tämä taktinen päätös voi kääntää huonosti sujuneen pelin lopulta voitoksi – tai pahimmassa tapauksessa toisin päin.

Kolmas korttityyppi, eli rahakortit, ovat Dominion-lautapelin valuuttaa. Niillä voi siis ostaa pelipöydästä sekä pistekortteja että toimintokortteja sen mukaan, mikä strategia milloinkin vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta.

Dominionin pelinappulat ja muu sisältö

Dominion on täysin pelikorteilla pelattava lautapeli, eli varsinaisia pelinappuloita ei tästä pelistä löydy. Dominonin korttipakka koostuu 500 kortista, jotka on pakattu yllättävän suureen laatikkoon siihen nähden, että muuta sisältöä ei ole. Laatikko tulee kuitenkin tarpeeseen korttien säilytyksessä, sillä se sisusta on suunniteltu tarpeeksi hyvin.

Jos innostut Dominonista toden teolla, voit tehdä pelikokemustasi paljon monipuolisemman lisäkorteilla. Dominionista on nimittäin julkaistu lukuisia lisäosia, jotka tuovat peliin aivan uusia strategisia elementtejä. Parhaat-lautapelit.com suositteleekin Dominionia pelattavaksi nimenomaan lisäosien kera, mikäli pelipöydässä on vähänkään kokeneempia pelureita. Hyviä lisäosia ovat muun muassa Kaukaiset rannat sekä Nousukausi.